Ruusuvuori ja Vasa voittoon loppuunmyydyssä Talissa – Virtanen avaa keskiviikkona
Emil Ruusuvuori eteni HPP Openin toiselle kierrokselle loppuunmyydyllä Talin Tenniskeskuksen keskuskentällä. Eero Vasa voitti niin ikään avauskierroksen ottelunsa ja Otto Virtanen/Linus Lagerbohm kruunasivat suomalaispäivän.
Ruusuvuori tyylitteli jatkoon kotiyleisön edessä
Ruusuvuori kukisti kilpailun avauskierroksen ottelussa itävaltalaisen Lukas Neumayerin(ATP-160) erin 6-4, 7-6(3). 26-vuotias helsinkiläinen palasi kotikentälleen kahden vuoden tauon jälkeen HPP Openista. Kentällä Ruusuvuori esiintyi vahvasti ja erityisesti ykkössyöttö toi runsaasti voittopisteitä suomalaiselle.
”Se oli suhteellisen ehjä ottelu ensimmäiseksi peliksi. Molempiin eriin kerran hävisin syötön, mutta sain hyvin breikkimahdollisuuksia ja sitä kautta aina murron takaisin. Hyvä tie-break vielä loppuun niin voi olla tyytyväinen”, summasi Ruusuvuori.
Talin Tenniskeskus oli ääriään myöten täysi, kun jopa seisomokatsomot olivat myyty loppuun. Ruusuvuori tunsi suomalaisyleisön tuen kentälle asti.
”Heti, kun asteli kentälle niin tunsi sen energian kotiyleisöstä ja katsomot olivat ihan täynnä niin ei kyllä hirveästi parempia paikkoja ole pelata tennistä maailmassa. Kaikki kannustaa sua niin se on aika luksusta.”
Toisella kierroksella on edessä mahdollisesti suomalaisten kohtaaminen; mikäli Otto Virtanen voittaa keskiviikon iltasessiossa oman ottelunsa, kohtaa suomalaiset torstaina.
”Se olisi parasta tennisviihdettä, mitä Suomessa on tällä hetkellä tarjolla. Toivotaan Otolle parasta”, päätti Ruusuvuori.
Virtanen avaa urakkansa kaksinpelissä keskiviikkona iltasessiossa klo 17.30. Kuudenneksi sijoitettu suomalainen kohtaa belgialaisen Gauthier Onclinin (ATP-217).
Nelinpelissä Virtanen ja Linus Lagerbohm juhlivat tiistaina Ruusuvuoren jälkeen; parivaljakko voitti Geoffrey Blancaneaux/Calvin Hemery 6-2, 2-0 rtd. Ottelu keskeytyi toisessa erässä ranskalaisten luovutukseen. Kyseessä oli 17-vuotiaalle Lagerbohmille uran ensimmäinen voitto ATP Challenger -tasolla.
Vasalle uran isoin voitto avauskierroksella

Suomalaisittain päivän avasi upeasti Eero Vasa (ATP-519), kun altavastaajana ensimmäisen kierroksen otteluun lähtenyt suomalainen voitti kilpailun kahdeksanneksi sijoitetun Luka Mikrutin (ATP-160) erin 7-5, 6-1. Kyseessä oli Vasan uran isoin voitto; suomalainen ei ollut aiemmin voittanut TOP 300 -pelaajaa.
Vasa hallitsi ottelua ja erityisesti ensimmäisen erän lopusta alkaen yltyi huippuvireeseen. Ottelun jälkeen villin kortin kisaan saanut 28-vuotias suomalainen oli erittäin iloinen omasta esityksestään.
”Mallisuoritus kaiken kaikkiaan alusta loppuun; ekassa erässä yksi huono syöttövuoro, mutta ei annettu sen vaikuttaa keskittymiseen. Oon todella tyytyväinen.”
Vasa pelaa keskiviikkona nelinpeliä yhdessä Patrick Kaukovallan kanssa ja torstaina vuorossa on toisen kierroksen ottelu. Vastaan asettuu italialainen Stefano Travaglia (ATP-230).
Nelinpelissä nähdään keskiviikkona myös Patrik Niklas-Salminen, joka pelaa yhdessä Milos Karolin kanssa. Ottelu on ohjelmassa iltasessiossa Virtasen kaksinpelin jälkeen.
Nardi jatkoon, nuoret tähdet taipuivat
Kilpailun toiseksi sijoitettu Luka Nardi (ATP-81) avasi vahvasti urakkansa HPP Openissa; italialainen vei oman ottelunsa erin 6-4, 6-2. Yllätykset nähtiin kahden muun huipun kohdalla, kun kolmanneksi sijoitettu Brandon Holt (ATP-111) taipui kolmessa erässä Kimmer Coppejansia vastaan, ja neljänneksi sijoitettu Dusan Lajovic (ATP-115) puolestaan hävisi suoraan kahdessa erässä karsija Matej Dodigille.
Kilpailun 18-vuotiaat nuoret tähdet Justin Engel ja Federico Cina kokivat tappiot niin ikään avauskierroksella.
ORDER OF PLAY
OTTELUOHJELMA
SUOMALAISTEN 1. KIERROS
Oskari Paldanius – Giulio Zeppieri [7] | 6-7(2), 2-6
Emil Ruusuvuori – Lukas Neumayer |6-4, 7-6(3)
Eero Vasa – Luka Mikrut [8] | 7-5, 6-1
[6] Otto Virtanen – Gauthier Onclin | keskiviikko 17.30
KAAVIOT
KAKSINPELIN PÄÄSARJA
KAKSINPELIN KARSINTA
NELINPELIN PÄÄSARJA
LIPUNMYYNTI
TIKETTI.FI
https://shorturl.fm/C7oDn