Kukaan akreditoitu henkilö, lipun haltija tai katsoja ei saa:

(a) jatkuvasti kerätä, levittää, julkaista tai lähettää kilpailupaikalta mitään ottelutilanteita tai niihin liittyviä tilastotietoja ottelun aikana (ensimmäisestä pelatusta pisteestä ottelun päättymiseen liittyen kaupallisiin tarkoituksiin, vedonlyöntiin tai uhkapeliin) ja

(b) filmata, valokuvata, radioida, streamata, julkaista, lähettää ja/tai muulla tavoin tarjota yleisölle (tai avustaa kolmatta tahoa tekemään edellämainittuja kiellettyjä toimia) tapahtumahetkellä tai viiveellä koko tapahtumaa tai osaa tapahtumasta ilmaiseksi tai maksua vastaan.

Kiellettyjä ovat myös äänitallenteet, valokuvat, videointi, elokuvaaminen ja kaikki filmi- ja audio-visuaalisen materiaalin tuottaminen kilpailualueella (lukuunottamatta kilpailun akkreditointiin liittyvää toimia). Jatkuva kannettavan tietokonen tai muun elektronisen laitteen käyttö katsomoalueilla on kiellettyä. Poikkeuksena tähän ovat luvansaaneet kilpailun mediatyöntekijät ja kilpailun henkilökunnan jäsenet suorittaessaan heidän velvollisuuksiaan.

Akkreditointi voidaan poistaa missä vaiheessa tahansa asianmukaisesta syystä.


No ticket/accreditation holder or spectator may:

(a) continually collect, disseminate, transmit, publish or release from the grounds of the Tournament any match scores or related statistical data during match play (from the commencement of a match through its conclusion for any commercial, betting or gambling purpose); and

(b) film, photograph, broadcast, stream, publish, transmit and/or otherwise offer to the public (or assist any third party in offering to the public), on a live or on a delayed basis, in whole or in part, and whether on a free basis or subject to payment, any sound recording, photograph, video footage, motion picture, film and/or other audio-visual content captured by any means whatsoever inside the Tournament site (except as is allowed in the Tournament Accreditation Policy).

The continual use of laptop computers or other handheld electronic devices within the confines (spectator area) of the tournament match courts is prohibited. The exception to this provision is properly credentialed media, tournament vendors and tournament staff when used in the performance of their duties.

The accreditation can be revoked anytime for appropriate reasons.