Kentällä kärkikolmikon kanssa

Julkaistu 14.11.2017 kategoriassa Tali Open 2017, Yleinen
JaaFacebook logoTweet in Twitter

Matteo Viola (vas.) ja Mikko Rouvala.

Kun Tali Openin kakkoseksi sijoitettu Matteo Viola oli karsintalauantaina lyöntikaveria vaille, ohjasi kilpailunjohtaja Pekka Mäkelä Mikko Rouvalan italialaisen pakeille. Intohimoisesti tennistä seuraava ja siitä paljon tietävä Rouvala kertoi Violalle, että oli nähnyt tämän vastikään televisiossa pelaamassa Marcos Baghdatisia vastaan Bratislavassa.  No ei ole todellista, totesi Viola ja oli jopa hieman otettu.

Siinä treenin lomassa kävi ilmi, ettei italialainen aikonut Talissa nelinpeliä pelata ollenkaan. Rouvala kysyi, sattuisiko tämä tietämään ketään pääsarjaan pääsevää, joka olisi vasuriparia vaille. Hänestä olisi hienoa, jos pääsisi kisaan mukaan myös nelinpelissä.
Eipä Viola tiennyt siinä tilanteessa ketään, mutta laittoi myöhemmin Facebookin kautta Mikolle viestin, että hänpä voisi pelata.

Vähänkö yllätyin, totesi Rouvala, mutta niin vain pari ”sainasi” itsensä nelinpelin ilmoittautumislistaan. Ennen maanantai-illan ottelua pari harjoitteli pari kertaa ja oli valmis kohtaamaan Talin keskuskentällä nelossijoitetut Evgeni Karlovskiyn ja Mohamed Safwatin.
Rouvalasta tuntui suorastaan  ihmeelliseltä olla kentällä Tali Openin kaksinpelin ykkös-, kakkos- ja kolmossijoitetun kanssa.
Hän aloitti dubbelin hyvin, mutta huomasi pian oman pelin menevän välillä yliyrittämiseksi, välillä liian varovaiseksi. Lehtereiltä katsottuna Rouvalan ei tarvitse hävetä, vaikka tappio tuli kolmessa vartissa 1-6, 2-6.
Kun Violalta kysyin, pelaako hän useinkin paikallisen pelaajan kanssa ammattilaiskisoissa nelinpeliä, hän totesi, ettei todellaan pelaa. Tämä oli poikkeus, koska ”Mikko is such a nice guy”.
Kaksikko sopi illan päätteeksi vielä tiistaisesta bollaamisesta ennen Violan ottelua Patrik Niklas-Salmista vastaan.

Teksti Riitta Närhi   Kuvat Tytti Nuoramo.

2 kommenttia

  1. Lyppis sanoo:

    Tällaista enemmän. Rohkeasti uusia kontakteja ja kokemuksia, joita muistella. Hyvä Mikko!

  2. joonas74 sanoo:

    hieno tarina, lisää tällaista !

Kommentointi tähän uutiseen on suljettu