Sveitsiläispari naisten nelinpelin voittoon
Sveitsiläiset Naomi Karamoko ja Tess Sugnaux ovat useasti pelanneet parina naisten ITF-turnauksissa, mutta ottivat nyt ensimmäisen ITF-turnauksen nelinpelin voiton Aava Orto-Lääkärit Openissa.
Karamokolle nelinpelin voitto oli uran toinen, ensimmäinen tuli elokuussa tänä vuonna Sionissa, Sveitsissä, Sugnauxin aiemmin nelinpelin turnausvoitot ovat vuodelta 2013 Amarantesta, Portugalista ja 2016 Westonista, Floridasta.
Matkalla finaaliin Karamoko ja Sugnaux voittivat välierissä ykkössijoiteut Karen Barritzan ja Emma Laineen; voitto ratkesi ottelutie-breakissa 10-2. Perjantaina Talissa pari voitti loppuottelussa Venäjän Anastasia Kulikovan ja Viron Elena Malyginan 7-5, 6-2.
Kulikova ja Malygina pelasivat nyt toisen kerran parina. Ensimmäinen kerta oli lokakuun lopussa Tukholman 15.000$ ITF-kisassa ja heti tuli turnausvoitto. Nytkään ei voitto ollut kaukana, mutta Kulikovan urakointi sekä kaksin- että nelinpelissä näkyi finaaliottelussa.
– Oli ihan sattuma, että löysimme toisemme nelinpelipariksi. Tukholmassa kysyin kymmenen minuuttia ennen nelinpelin sign-inin päättymistä, haluaisiko Elena pelata kanssani, kertoi Anastasia.
Kulikova on Talissa kuin kotonaan, onhan hän jo vuosia treenannut Jarkko Nieminen Tennis Akatemiassa.
Teksti Riitta Närhi Kuvat Tytti Nuoramo
Kommentointi tähän uutiseen on suljettu