Sarpolan ensimmäinen piste

Julkaistu 14.11.2018 kategoriassa Yleinen
JaaFacebook logoTweet in Twitter

Masi Sarpola, 19, lähti rohkeasti haastamaan kisan kolmossijoitetun Venäjän Evgenii Tiurnevin. Edellisen päivän voitto Aleksi Löfmanista oli jo taannut hänelle uran ensimmäisen ATP-pisteen, joka helpottaa ammattilaisuran alussa olevan elämää.
Sarpola voitti ensimmäisen erän 6-3, mutta seuraavissa kahdessa erässä ”reisi loppui kesken”, kuten hän asian ilmaisi.
-Kun jalat eivät liikkuneet hyvin, löin huonoista asennoista ja tuli virheitä, harmitteli Sarpola. – Tiurnev sen sijaan liikkui tosi hyvin ja siitä se ero muodostuu.
Yhtä väärää valintaa Sarpola myös harmitteli: toisen erän 4-4 30/30 -tilanteessa hän syötti kakkossyötön Tiurnevin ”huonommalle puolelle”, kämmenelle ja se meni hieman leveäksi. Siitä erä lähti menemään Tiurneville. Venäläinen vei seuraavat erät 6-4, 6-3.
-Hyvä kisa kuitenkin kaikkinensa, sanoi Sarpola. – Voiton ATP-rankattuja pelaajia ja pystyin haastamaan kisan kolmossijoitetun. Pelasin tasaisesti kaikissa ottelussa.
Sarpola on kesästä asti ollut Mika Muilun valmennuksessa ja mennyt pelissään paljon eteenpäin.
-Varmuutta on tullut paljon lisää, mutta toisaalta olen täällä treenannut paljon enemmän kuin Jyväskylässä. Lisäksi pystyn nyt pelaamaan keskittyneesti koko ottelun.
Masi Sarpolalla on loppuvuodesta edessään liigapelit HLK:n riveissä ja joulun alla vielä yleisten luokkien SM-kisat Kotkassa.

Teksti Riitta Närhi  Kuva Tytti Nuoramo

Kommentointi tähän uutiseen on suljettu