
Heliövaara toiselle kierrokselle
Maanantaina pelattiin seitsemän kaksinpelin ensimmäisen kierroksen ottelua.
Illan viimeisessä ottelussa Harri Heliövaara (ATP 679) kohtasi parikymppisen Venäjän Artem Dubrivnyyn (ATP 396).
Heliövaara vei ottelun tunnissa ja parissa minuutissa luvuin 63 62.
”Katsoin aamulla videolta Dubrivnyyn aiempia otteluita ja tiesin, että hän tykkää lyödä kovaa. Niinpä päätin sekoittaa hänen peliään niin, ettei hän pääse hyvään rytmiin. Siinä onnistuin”, totesi tyytyväinen Heliövaara.
”Hän löi hyvin rystyltä ja kakkossyöttö kiersi ulos, ihan kuten olin skautannut”.
Heliövaara kohtaa toisella kierroksella Japanin Hiroki Moriyan (ATP 219).
”Hän on vanha tuttu vuosien takaa. Hän ei ole aiemmin ollut Suomessa, ja ihmettelikin, miten täällä voi olla näin pimeää.”
”Olemme kohdanneet nelinpeleissä, mutta nyt pelaamme ensimmäisen kerran kaksinpelissä. Hänellä on hienot, pehmeät lyönnit. Innolla odotan tuota ottelua”, sanoi Heliövaara.
Toinen maanantain mielenkiintoinen ottelu oli kahden huippujuniorin kohtaaminen. Siinä sai Tsekin Jonas Forejtek (poikien maailmanlistan 2.) tunnustaa kolmieräisessä ottelussa britti Jack Draperin (poikien maailmanlistan 7.) paremmakseen luvuin 36 63 64. Ottelu kesti 2h ja minuutin.
Draper kohtaa toisella kierroksella tiistaina 7.sijoitetun Ruotsin Elias Ymerin.
Tiistaina pelataan loput ensimmäisen kierroksen ottelut. Aikaisintaan klo 17 kohtaavat Talin keskuskentällä Otto Virtanen ja Villikorttikisan voittanut Leevi Säätelä ja sen jälkeen Patrik Niklas-Salminen saa vastaansa Ukrainan Illya Marchenkon.
Tiistaina alkaa myös nelinpeli ja suomalaispareista pelaavat Aleksi Löfman/Masi Sarpola ja Roni Hietaranta/Mikko Rouvala.
Teksti Riitta Närhi
Kuva Tennisliitto
Tali Open, ATP Challenger 80
Tulokset maanantaina 11.11.
Kaksinpelin karsinta (2 ottelua)
Jonathan Mridha Ruotsi – Aleksi Löfman 63 62
Jaroslav Pospisil Tsekki – Karol Drzewiecki Puola 64 60
Kaksinpelin pääsarja
1.kierrosta
Harri Heliövaara (villi kortti) – Artem Dubrivnyy Venäjä 6-3, 6-2
Alexandre Muller Ranska – Viktor Durasovic Norja 6-1 6-2
Nerman Fatic Bosnia ja Hertsegovina – Carlos Gomez-Herrera Espanja 6-4 6-2
Alex Molcan Slovakia – Skander Mansouri Tunisia 7-6(3) 6-2
Gabriel Petit Ranska – Denis Yevseyev Kazakstan 6-4 6-3
Rayane Roumane Ranska – Fabrizio Ornago Italia 6-4 6-7 (2) 6-3
Jack Draper Britannia – Jonas Forejtek Tsekki (villi kortti) 6-3 3-6 6-4
OTTELUJÄRJESTYS tiistaina 12.11. 2019
KESKUSKENTTÄ klo 13:00
Mischa Zverev Saksa – Michael Vrbensky Tsekki
jonka jälkeen
Gabriel Petit Ranska – Henri Laaksonen Sveitsi (2.)
aikaisintaan klo 17
Leevi Säätelä (villi kortti) – Otto Virtanen (villi kortti)
jonka jälkeen
Illya Marchenko Ukraine – Patrik Niklas-Salminen (villi kortti)
KENTTÄ 3 klo 13:00
John-Patrick Smith Australia – Johannes Haerteis Saksa
jonka jälkeen
Norbert Gombos Slovakia (4.) – Nerman Fatic Bosnia ja Hertsegovina
jonka jälkeen
Elias Ymer Ruotsi (7.) – Jack Draper Britannia
jonka jälkeen
Frederik Nielsen Tanska/Tim Puetz Saksa (1.) – Michail Elgin Venäjä/Ilya Ivashka Valko-Venäjä
jonka jälkeen
Ensimmäiselle vapautuvalle kentälle: Roni Hietaranta/Mikko Rouvala (villi kortti) – Tomislav Draganja Kroatia/Pavel Kotov Venäjä
KENTTÄ 4 klo 13:00
Geoffrey Blancaneaux Ranska – Vit Kopriva Tsekki
jonka jälkeen
Bruno Santanna Brasilia – Hugo Grenier Ranska
jonka jälkeen
Jaroslav Pospisil Tsekki (karsija) – Igor Sijsling Hollanti
jonka jälkeen
Vit Kopriva Tsekki/Michael Vrbensky Tsekki – Viktor Durasovic Norja/David Poljak Tsekki
KENTTÄ 9 klo 13:00
Jonathan Mridha Ruotsi (karsija) – Antoine Escoffier Ranska
jonka jälkeen
Pavel Kotov Venäjä – Altug Celikbilek Turkki
jonka jälkeen
Alex Molcan Slovakia – Frederico Ferreira Silva Portugali (13)
jonka jälkeen
Guillermo Garcia-Lopez Espanja/Carlos Gomez-Herrera (ESP) – Aleksi Löfman/Masi Sarpola (villi kortti)
Kommentointi tähän uutiseen on suljettu