Paldaniuksen ammattilaisdebyytti takana

Julkaistu 5.11.2023 kategoriassa HPP Open 2023
JaaFacebook logoTweet in Twitter

HPP Open lähti liikkeelle sunnuntaina karsinnan ensimmäisen kierroksen otteluilla.

16-vuotias Oskari Paldanius aloitti keskuskentän ottelut; vastaan asettui tunisialainen Skander Mansouri (ATP-336). Paldaniukselle, joka on menestynyt hienosti kansainvälisissä junioriotteluissa, oli kyseessä ammattilaisdebyytti. 28-vuotias tunisialainen sai pidettyä nuoren suomalaishaastajan aisoissa erin 6-1, 6-4.

”Loistavalta tuntuu, ensimmäinen ammattilaisottelu on nyt pelattu”, totesi heti ottelun jälkeen Smashia edustava Paldanius.

 

Paldanius kertoo olleensa yllättynyt kuinka moni oli saapunut seuraamaan karsintapäivää Taliin; arviolta lehtereillä oli yli 300 katsojaa. Suomalaisjuniori pääsi otteluun mukaan alun vaikeuksien jälkeen.

Ottelussa nähtiin useita pitkiä palloralleja ja yleisö pääsi todistamaan suomalaisjuniorin kykyjä.

”Vastustaja aloitti myös tosi hyvin. Meni hieman itselläni myös totutellessa. Pallo ei tullut niin kovaa kuin ajattelin, mutta oltiin kyllä tosi lähellä rajoja. Toisessa erässä kaverin syöttäessä 4-3 15-30 -tilanteessa oli paikkani tehdä ottelusta vieläkin jännittävämpi. Vitsit…Tästä otan opit matkaan ja kohti seuraavia kisoja.”

KUVAGALLERIA

1 kommenttia

  1. […] 16-vuotias Oskari Paldanius, joka taipui tunisialaiselle Skander Mansourille (ATP-336) 1-6, 4-6 (lue lisää). Noin klo 14.00 pääsi keskuskentälle Otso Martikainen ja sivukentälle Leevi […]

Kommentointi tähän uutiseen on suljettu