”Kisaviikon aikana jännitettiin viime vuonna 250 mailaa”

Julkaistu 3.10.2024 kategoriassa HPP Open 2024
JaaFacebook logoTweet in Twitter

Rane Hirviniemi ja muu jännitystiimi taikoo huippupelaajien mailat kuntoon HPP Openissa:  ”Kisaviikon aikana jännitettiin viime vuonna 250 mailaa”

Ammattilaisturnauksissa jänteitä kuluu paljon, mikä on odotettua, kun pelaajat lyövät kovaa ja kovilla kierteillä. Moni pelaaja jännittää mailansa vielä ennen jokaista ottelua uudelleen, jotta pelivälineet olisivat huippukunnossa jokaisessa ottelussa.

Mailoista pidetään hyvää huolta HPP Open -ammattilaisturnauksessa, jossa jälleen vastaa Rane Hirviniemi.

”Kiitosta ja hyvää palautetta jännittämisestä on tullut aina kisojen aikana. Viime vuonna erityisesti intialaisilta pelaajilta saatu positiivinen palaute on jäänyt mieleen”, Rane kertoo.

HPP Openiin osallistuvat ammattilaispelaajat pelaavat melko löysillä jännityksillä. ”Jännitysten kilot vaihtelivat 18–23 kg välillä. Yleisin jännityskireys oli noin 22–23 kg”, Rane selventää viime vuoden kisaurakkaansa.

Huippupelaajien jännityskireyksissä löytyi myös poikkeuksia. Erityisesti Mikhail Kukushkin jäi Ranen mieleen, sillä hänen jännityskilonsa olivat niinkin alhaiset kuin 12–16. Kukushkin halusi lisäksi jokaiseen uuteen otteluun kolme mailaa uusilla jänteillä, ja jokaiseen mailaan eri kilot.

Käytettävät jänteet olivat Ranen mukaan kuitenkin ihan yleisiä polyesterijänteitä, kuten Luxilonia ja Babolattia (RPM Blastia). Parilla pelaajalla oli kyllä luonnonjännettäkin.

”Gripeistä pelaajat pitävät itse huolen, ja ovat hyvin tarkkoja siitä, miten gripin laittavat ja mitä grippejä käyttävät. Sen sijaan logoja mailoihin tuli jänteiden laiton ohella laitettua urakalla”, Rane kertoo.

”Viime vuonna Alexander Muller, Liam Broady ja Corentin Moutet jännittivät eniten mailoja turnauksen aikana. Täytyy kuitenkin Moutetin kohdalla todeta, että hän myös voitti koko turnauksen, joten siksikin mailoja mahdollisesti täytyi eniten jännityttää”, Rane laskeskelee.

Suomalaisista erityisesti turnauksen vuonna 2019 voittanut Emil Ruusuvuori on jäänyt Ranen mieleen kovana mailojen jännittäjänä.

Jokseenkin yllättävää on, että ”huippupelaajien ja harrastajien jännityskireydet ovat melko yhteneviä. Moni ammattilainen pelaa melko matalilla ja normaaleilla kiloilla, millä harrastajatkin”, Rane selventää.

Grippienkään suhteen ei ammattilaisten vaatimukset ja valinnat poikkea lajin harrastajista. Molemmat käyttävät ihan perus overgrippejä, Ranen mukaan. Perus overgrippi onkin Ranen suositus myös kaikille tenniksen harrastajille. ”Niitä on helppo vaihtaa, ja kannattaa ottaa varmuuden vuoksi useamman gripin pakkaus mukaan pelikassiin”, Rane selventää.

Harrastajille Ranen suositukset jännityskireydeksi ovat noin 22 kg ja pehmeälaatuinen jänne. Näin saadaan palloon parempi tuntuma. ”Kehittyneempi harrastaja voi kokeilla hieman kireämpää jännitystä (22/23 kg) ja jotain perushyvää polyesterijännettä. Jänteitä kannattaa myös testata, jotta löytää itselleen sopivimman. Hyviä jänteitä on paljon”, Rane kommentoi.

Päivät HPP Openin turnauksen aikana ovat jännittäjillekin pitkiä, varsinkin turnauksen alussa, jolloin pelaajia on vielä paljon mukana. ”Tuolloin päivät saattavat olla jopa 15-tuntisia”, Rane kertoo.

Yhden mailan jännittämiseen kuluu Ranen mukaan noin 15 minuuttia, kun jännityksen tekee huolella.

Kun päivät turnauksen alkuvaiheessa ovat pitkiä, aikaa otteluiden seuraamiseen jää oikeastaan melko vähän. ”Finaali tuli kuitenkin katsottua alusta loppuun”, mikä onkin aina jokaisen turnauksen kohokohta ja tietenkin tavoite kaikille kisaan osallistuville ammattilaisille.

Kommentointi tähän uutiseen on suljettu