Varmuus avain Kontisen voittoon
Micke Kontinen kohtasi tiistaina iltaottelussa hyvän ystävänsä ja treenikaverinsa Herkko Pölläsen. Lähtökohta otteluun oli henkisesti hankala. Kontisen varmuus ja kokemus veivät tällä kertaa voiton super-tiukassa kolmieräisessä luvuin 7-6(4), 3-6, 6-4.
Ottelun henki oli takakenttätenniksessä. Verkolle nousuja nähtii hyvin harvoin. 19-vuotias Pöllänen pyrki ohjaamaan peliä kovemmilla ja painavammilla lyönneillään ja onnistuikin etupäässä siinä.
”Vaikea peli minulta. Hyvin on lyönti kulkenut, mutta tykkään olla energisempi. Silloin pelini on aggressiivisempaa,” harmitteli Kontinen ottelun jälkeen.
Kontinen kuitenkin tunnustaa, että hänen pelinsä on mennyt eteenpäin. Varasuunnitelma on kehittynyt ja monesta ottelusta on tullut voitto pelkällä pallovarmuudella. Tämä seikka saattoi ratkaista pelin tänäkin iltana.
”Kolmanteen erään oli hyvä fiilis lähteä, sillä en ole hävinnyt sisäkaudella yhtään kolmieräistä”, kehui Kontinen.
Toisen kierroksen vastustajansa Ilja Martshenkon Kontinen tuntee myös hyvin. Hän on treenannut ukrainalaisen kanssa Hallessa. ”Huippu pelaa. ATP-kisan semifinaalipaikka löytyy. Tasainen pelaaja, ei mitään yksittäistä vahvuutta. Liikkuu hyvin”, kuvailee Micke tulevaa vastustajaansa. Ottelu pelataan torstaina.
Micke Kontinen on myös mukana huippuparin ja ystävänsä, Frederik Nielsenin kanssa nelinpelissä. Parin ensimmäinen ottelu pelataan keskiviikkoiltana Jarkko Niemisen ottelun jälkeen.
Kommentointi tähän uutiseen on suljettu