Talissa puhuttiin hyvinvoinnista
Reilut parikymmentä Talin tenniskeskuksen sidosryhmiin kuuluvaa yritysjohtajaa osallistui torstaina Hyvinvointipäivää, jota vietettiin tenniksen ja Firstbeat-analyysin merkeissä.
Aluksi osallistujat pelasivat tiukan tennisturnauksen ja siirtyivät sitten kuuntelemaan Erkka Westerlundin alustusta siitä, miten urheilussa tutkittuja hyviä asioita voidaan siirtää työelämään ja lisätä näin hyvinvointia.
Näiksi hyviksi asioiksi Westerlund listasi pyrkimyksen erinomaisuuteen (=itsensä jatkuvaan kehittämiseen), ilon, innostuksen ja intohimon, pitkäjänteisyyden (=yrittämisen, periksiantamattomuuden ja sisun), toisen kunnioituksen ja reilun pelin sekä yhdessä tekemisen.
Osallistujat olivat viikkoa aikaisemmin tehneet Firstbeat-analyysiin kuuluvat testit, joiden tulokset he saivat päivän päätteeksi.
Jyväskylän yliopiston ja KiHun hiihtäjien ylikuntotutkimuksesta kehittämä analyysi perustuu sykevälimittaukseen, joka kertoo, kuinka keho reagoi arjen tilanteissa, mikä sitä kuormittaa, mikä palauttaa ja miten liikunta näihin vaikuttaa.
-Firstbeat-hyvinvointianalyysi on hyvä työkalu, mutta yksi mittaus ei johda mihinkään, sanoi Westerlund. – Analyysia tulisi seurata 2-4 kuukauden valmennusprosessi.
Yrityksissä se tarkoittaa sitä, että ensin valmennetaan johtoryhmä ja sitten koko henkilökunta. Prosessiin kuuluu, että siinä kehitetään yrityksen henkilökunnan itsetuntumusta, johdatetaan henkilöitä johtamaan itseään, minkä jälkeen hänellä o sekä paremmat kyvyt kohdata toinen ihminen että johtaa muita. Ihmisten välinen yhteistyö antaa voimaa ja saa aikaan hyviä tuloksia koko yrityksen kannalta.
Westerlundin ja hänen yhtiökumppaneittensa – Tomi Lämsä, Jari Nenonen, Jukka Pekkala, Tapio Korjus ja Roger Talermo – Voittavatiimi-yrityksellä on pilottivaihe menossa.
Talin sidosryhmän johtajista monet syttyivät Westerlundin esittämille ajatuksille viedä hyvinvointiohjelmaa hyödyntämään omaa yritystä.
Lue lisää: www.voittavatiimi.fi
Teksti Riitta Närhi, kuvat Tytti Nuoramo
Kommentointi tähän uutiseen on suljettu