Live Streaming alkaa maanantaina
Tennis on parasta ”livenä”, mutta ainahan ei kisapaikalle pääse. Onneksi on ”live stream”, elävä kuva, turnauksen verkkosivuilla.
Tali Open by Digitalist -kisassa pääkamerat on asetettu keskuskentän ja kenttä 3:n päätyihin ja niiden kuvaa välitetään suorana maanantaista, pääsarjan ensimmäisestä päivästä, lauantain finaaliin asti. Katsoja kuulee tuomarin äänen ja yleisön reaktiot. Selostusta tai grafiikkaa ei ole.
Kuvauksista vastaa italialainen Crionet -yhtiö ITF Live.com´lle. Sen kuvaaja, Fabio Sarra, tuli Taliin lauantaina asentamaan kameroita ja virittelemään yhteyksiä.
Sarra on paikalla koko kisan ajan ja varmistaa, että kuva välittyy häiriöttä. Kun on kyse sisällä pelattavasta turnauksesta, ongelmia on harvoin. Ulkokentillä pelattavissa kisoissa kuvausta saattavat sateet ja tuulet yrittää sotkea.
-Tulen paikalle aina tuntia ennen otteluiden alkua, kertoo Sarra. – Kovin paljon en ehdi turnauspaikkakunnasta nähdä.
Crionetillä on 80-90 kuvaajaa, jotka matkustavat kisapaikoille Sarran tavoin. Hän on tänä vuonna Helsingin lisäksi ollut kolme viikkoa näissä hommissa Kiinassa.
-Niinä aikoina, kun en tee ITF Live.com -kuvauksia, kuvaan urheilutapah-tumia sekä turnausten omille verkkosivuille että televisiolle.
-Crionet vastaa useiden ATP-kisojen televisioinneista aina ATP250-kisoista Masters-kisoihin. Teamissa on yleensä kahdeksan kameramiestä ja muuta teknistä henkilökuntaa.
Tule seuraamaan Tali Open by Digitalist -turnauksen otteluita Taliin. Jos et pääse paikalle, näet ottelut klikkaamalla tällä sivustolla olevaa LIVE STREAMia.
Teksti ja kuvat Riitta Närhi
Toimiiko muilla live ?
Ei toimi ??
Terve, sivuston Live Stream -linkki on nyt korjattu ja osoittaa ITF:n sivuille, josta voi valita haluamansa ottelun katseluun.
Streamin kuvanlaatu on surkea 🙁
Luulisi, että vuonna 2018 saisi jo ihan kirkastakin kuvaa aikaiseksi.